perjantai 11. syyskuuta 2009

Synttärihaastattelussa kapellimestari Eeva Kontu

Ennen lauluharjoituksia haaviini tarttui syntymäpäiväänsä viettävä Tanssimusikaali ROADin kapellimestari Eeva Kontu.Onnea vaan Eeva!

K: Ollaan vielä aika varhaisessa vaiheessa proggista, mutta alkupään harjoituksissa on keskitytty musiikkipuoleen. Miltäs kapellimestarin näkökulmasta vaikuttaa?
Eeva: Erittäin hyvältä! Ihmiset ovat tosi kovia tekemään töitä ja olen mielestäni aika vaativa. Ollaan saatu valtavasti tuloksia aikaan. Välillä ei uskoisi, että kyseessä on tanssijat, vaan luulisi, että kaikki ovat musikaaliesiintyjiä, jotka hallitsevat sekä tanssin että laulun.
MD:n omat solistit ovat tehneet tosi paljon kotitöitä ja hienoja sooloja on luvassa. Sanin ja Villen kanssa puolestaan on haettu tulkintoihin ja laulutekstien käsittelyyn teatteririnäkemystä, joka voi olla keikkamuusikolle uusi haaste. Bändinkin kanssa on jo pidetty treenejä ja sovitettu kappaleita uuteen uskoon. Bändi on sairaan hyvä ja groovaava!

K: Kertoisitko ROADin musiikkivalinnoista ja sovituksista?
Eeva: Musiikkivalinnat menevät laidasta laitaan, raskaasta hevistä, kuten Mokoma, räp-artisti Elastiseen, lisäksi löytyy peruspoppia kuten Egotrippi, Jonna Tervomaa, sekä vähän tuntemattomampiakin, kuten Ultramariini tai Jonna. Osa kappaleista on läpikäynyt todella radikaalin muutoksen!

K: Mitäs muuta on pinnalla?
No ainakin keikkaa, lauantaina 12.9. Paapassa klo 21- 22.30 soittaa Eeva Kontu Groove.

torstai 3. syyskuuta 2009

Harjoitustauolla Sanin kuulumisia

Ennätin harjoitusten tauolla haastattaa hetken Tanssimusikaali ROADissa vierailevaa Sania.

K: Miten syksy on lähtenyt käyntiin?
Sani: Harjoitukset on alkaneet MD.n riveissä täysipäiväisesti. Siinä ohella myös Aikakone työllistää pääosin viikonloppuisin. Keikoilla kuullaan Aikakoneen hitit vuosilta 1994-2008.

K: Olette nyt harjoitelleet ROADia kolmisen viikkoa, miltäs se on tuntunut?
Sani: Eeva Konnun johdolla on harjoiteltu ensimmäisen kolmen viikon aikana lauluosuuksia ja pikkuhiljaa alamme siirtymään koreografian puolelle. Aina pitää vähän tuntua, että tietää jotain tehneensä, niin nytkin. Ilman kunnon venyttelyä tästä ei selviä ja vissyllä loput!

K: Uusi produktio tuo mukanaan uusia ihmisiä, miten olet joukkoon solahtanut?
Sani: Tampere on tuttu kaupunki teatterin myötä, joten oli helppo ja kiva aloittaa taas uudella näyttämöllä työt. Vaikka entuudestaan en ryhmää tuntenutkaan, niin jälleen kerran saa todeta, että ryhmä on äärettömän kunnianhimoinen ja kaikinpuolin hyväntuulinen. Ville Leinonen on myös uusi tuttavuus,  ihanaääninen ja vastaanottavainen, joten en usko yhteistyön tässäkään olevan vaikeaa.  Tulen viettämään Tampereella tiiviisti seuraavat kaksi kuukautta. Kivaa on!